Hyvän hierojan tunnusmerkit

22.10.2021

Hieroja on terveydenhuollon ammattilainen, jolloin jokaisen koulutetun hierojan tulisi löytyä Valviran JulkiTerhikki rekisteristä. Rekisteristä löytyminen takaa tietyn koulutuksen, mutta ei silti valitettavasti tarkoita, että henkilö olisi intohimoinen ammattiaan kohtaan. Kuten jokaisesta ammattiryhmästä, myös hierojien keskuudesta tekijöitä löytyy moneen junaan. Erilaisuus on tietenkin rikkaus ja olisikin valitettavaa jos jokaisella hierojalla olisi samat hoitomenetelmät ja lähestymistavat. Kuitenkin tietyt kriteerit tulee täyttyä, jotta voidaan puhua ammattitaitoisesta hierojasta. Alla hyvän hierojan tunnusmerkit.


Hieroja on aidosti kiinnostunut sinusta

Hyvä hieroja kuuntelee enemmän kuin puhuu. Yksikään hieroja ei ole ajatustenlukija, joten hieroja tietää tasan sen mitä hän on sinulta kysynyt tai olet hänelle kertonut. Minimissään hierojan tulee tietää perustietosi, tiedon lääkityksistä, sairauksista, aiemmista vammoista ja leikkauksista. Ilman näitä tietoja voi hoito olla jopa haitallista. Hyvä hieroja haluaa tietää myös miten arkesi sujuu ja miten oikeasti voit Hierojan tulee siis tietää sinusta huomattavasti enemmän kuin vain mitä toivot sillä käynnillä hierottavan.

Sinulla on aina mukava olo vastaanotolla

Hyvän hierojan vastaanotolla sinun ei tulisi koskaan joutua miettimään onko joku asia ok. Monelle esimerkiksi reiden lähentäjien käsittely voi olla hyvin jännittävää ja hierojan työ onkin toisinaan hyvin intiimiä - lihaksia kun on ympäri kehoa. Hierojan tulee kuitenkin osata kommunikoida asiakkaansa kanssa hoidon kulusta ja perustella miksi esimerkiksi ne reiden lähentäjät on tärkeä käsitellä kiputilojen helpottamiseksi. On tärkeää, että voit avoimesti puhua hierojallesi jos olosi on epämieluisa ja hierojan tulee aina reagoida tähän. Epäammattimaisesta käytöksestä on aina tärkeää ilmoittaa Valviralle.

Hieroja hoitaa sinua ammattitaidolla, ei voimalla

Voima harvoin kuuluu hierojan hoitopöydälle jos taustalta löytyy oikeat hoitomenetelmät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö hieronta voi joskus tuntua hieman ikävältä, erityisesti kipupisteitä käsiteltäessä. Jos kuitenkin hieronnan päätteksi olet yltäpäältä tuskahiessä ja onnellinen, että olet vielä elossa, kyseenalaistaisin suuresti hierojan ammattitaidon. Hyvä hieroja osaa säädellä otteet asiakkaalle sopiviksi ja kuuntelee asiakasta mikäli käsittely tekee liian kipeää. Sinun tulisi aina olla paremmassa kunnossa hieronnasta lähtiessä kuin sinne mennessä.

Hoito on systemaattista

Hyvän hierojan tavoitteena ei ole vain hieroa lihaksia, vaan saada sinut kokonaisvaltaisesti voimaan paremmin. Tämä vaatii sen, että hieroja suorittaa tarvittavat anatomiset testit ja kattavan haastattelun. Kaikki huomiot kirjataan huolellisesti, jotta niihin voidaan palata myöhemmin. Hieroja antaa sinulle hyvinvointiasi tukevia vinkkejä liittyen esimerkiksi kehonhuoltoon ja stressinhallintaan. Hyvä hieroja osaa muuttaa lähestymistapaansa, mikäli tuloksia ei ole saatu aiemmilla kerroilla. Jokainen hoitokerta ei siis mene täsmälleen samalla kaavalla.

Hieroja ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan säännöllisesti

Oman ammattitaidon kehittäminen on tärkeää jokaisella alalla, mutta erityisesti jos ammatti koskee ihmiskehoa. Kehomme on niin monimutkainen psykofyysinen kokonaisuus, jonka vuoksi tästä edes murto-osan ymmärtäminen ei onnistu yhden vuosia sitten käydyn koulultuksen avulla. Uuden oppiminen ja vanhan kertaus ehkäisevät myös tehokkaasti ns. leipiintymistä ja tekevät hieronnasta mielekkäämpää niin hierojalle itselleen kuin asiakkaallekin. Yleensä myös hieronnan tulokset puhuvat puolestaan, jos vastassa on timantinkova ammattilainen.



Henna Ikonen

Koulutettu hieroja (AT, EAT)

Personal trainer (APT)