5 tapaa epäonnistua elämäntapamuutoksessa

17.07.2021

Elämäntapamuutoksista puhutaan nykyään paljon ja onneksi näitä tavoitellaan ennemmin kuin aloitettaisiin vain uusi trendikäs dieetti kerta toisensa jälkeen. Näin valmentajan näkökulmasta elämäntapamuutoksia lähestytään kuitenkin usein väärästä näkökulmasta - aivan kuin oltaisiin taas ryhtymässä siihen pikadieettiin. Alla yleisimmät kompastuskivet, joihin monet sortuvat elämäntapamuutoksen kynnyksellä.


1. Muuta kaikki kerralla

Olet juuri päättänyt muuttaa elämäsi suunnan, muutat ruokavalion kertaheitolla terveelliseksi ja aloitat liikunnan pitkän tauon jälkeen. Totuus on, että jaksat tätä mahdollisesti muutaman viikon, jonka jälkeen heität koko idean muutoksesta romukoppaan. Täytyy muistaa, että kehosi ja mielesi tarvitsee tarpeeksi aikaa sopeutuakseen muutoksiin. Siksi aloitetaan pienistä muutoksista, kuten vedenjuonnin lisäämisestä ja yhdestä liikuntasuorituksesta viikossa. Muutoksien tulisi tapahtua siinä tahdissa, että tämä tuntuu sinusta helpolta ja mielekkäältä.

2. Unohda kokonaiskuormitus

Jos työsi ja arkielämäsi on kovin stressaavaa, on muistettava, että voimavaramme ovat rajalliset. Kovin stressaavan elämäntilanteen aikana on turha haaveilla isoista muutoksista elämäntavoissa. Suurella todennäköisyydellä muutosprojekti kaatuu jo alkumetreillä ja olet luultavasti tämän jälkeen vielä aiempaa stressaantuneempi. Muutokset ovat rankkoja, joten elämästä on luultavasti alkuun tarpeellista karsia mahdollisia muita stressitekijöitä ennen aloitusta. Muista, että kehomme ei osaa eritellä henkistä ja fyysistä stressiä toisistaan, vaan kaikki tämä kuorma kasvattaa samaa kasaa!

3. Tingi unesta

On surullista kuinka vähän monet meistä nukkuvat. Elämäntapamuutoksen edessä olisi jo alkuun hyvä tarkastella omaa nukkumistaan. Aikuinen tarvitsee laadukasta ja yhtäjaksoista unta vähintään 7 tuntia yössä. Vaikka kokisit nyt nukkuvasi tarpeeksi, on luultavasti viisasta silti kehittää untasi ennen isojen muutoksien tekemistä. Missään nimessä unen kustannuksella ei kannata lisätä liikuntakertoja viikkoosi esimerkiksi heräämällä aamulla aikaisemmin lenkille. Riittävä uni mm. takaa muutosten onnistumisen ja auttaa painonpudotuksessa. Myös lyhyiden päiväunien nukkuminen voi olla viisas päätös, jos sinulla on kovin hektinen arki.

4. Aloita heti kovatehoinen liikunta

Muutoksen edessä monet haluavat heti aloittaa kovatehoisen treenaamisen, tätä myös toivotaan minulta paljon treeniohjeiden muodossa. Ajatellaan, että rankka treenaaminen takaa painonpudotuksen ja nopean muutoksen. Tämä kuitenkin helposti johtaa erilaisiin tuki- ja liikuntaelinongelmiin, tapaturmiin ja yksinkertaisesti kehon väsymiseen. Jos esimerkiksi normaalisti viikottaiseen aktiivisuuteen kuuluvat satunnaiset kävelylenkit, on realistista lisätä liikuntaa esimerkiksi 15-30 minuutin kuminauhajumpalla muutamana päivänä viikossa tai vaihtoehtoisesti pidentää kävelylenkkien pituutta hiljalleen. Kun keho on tottunut uuteen liikunta-annokseen, voidaan lisäys tehdä uudelleen. Ei niin, että kertaheitolla viikosta löytyy kuntosalitreenit, juoksulenkit ja crossfit...

5. Vertaa itseäsi muihin

Oman tilanteen vertaaminen toisiin on luultavasti huonoin idea ikinä. On helppo katsoa sivusta kuinka vieruskaverin tekeminen näyttää luontevalta ja yksinkertaiselta, jonka jälkeen luultavasti koet huonommuutta itsestäsi. Et kuitenkaan vain sivustakatsojana voi tietää minkälaisen matkan toinen on jo tehnyt. Voi olla, että kyseinen henkilö on käynyt jo läpi vuosien elämäntapamuutoksen tai kamppailee mahdollisesti muiden asioiden kanssa elämässään. Vertaa siis saavutuksiasi aina vain aiempaan itseesi, älä koskaan muihin. Ole ylpeä jokaisesta onnistumisesta ja epäonnistumisen kohdalla ole itsellesi armollinen. Ja muista, mitä tahansa teetkään tai jätät tekemättä, olet jokatapauksessa arvokas juuri noin!


Jos kaipaat yksilöllisiä ohjeita, kuinka aloittaa elämänmittainen muutos, varaa aikasi vastaanotolle.




Henna Ikonen

Koulutettu hieroja (AT, EAT)

Personal trainer (APT)