Miten nukuit viime yönä?

31.05.2020

Seuraavaksi asiaa tyynyistä. Vuosien aikana moni asiakkaani on kääntynyt puoleeni, kun kyse on ollut uuden tyynyn hankinnasta. Oikeanlainen tyyny onkin merkittävässä osassa unenlaatua ja kaularangan hyvinvointia. Jos arvioidaan, että nukumme 8 tuntia yössä, niin noin 5 kiloa painava päämme viettää tyynyllä noin 3000 tuntia vuodessa. Ei ole siis ihan yhdentekevää millaisen tyynyn kanssa vietät vuosittain tämän ajan. Mielestäni tyynyn hankinta on vähintään yhtä tärkeää kuin kunnollisten juoksukenkien valinta. Jos haluat, että kengät tukevat jalkaasi eivätkä aiheuta sinulle ajansaatossa ongelmia, haluat valita kengät ammattilaisen kanssa ja olet valmis panostamaan laatuun. Seuraavaksi kerron omia kokemuksia tyynyistä ja siitä mitä asioita tyynyn hankinnassa tulisi huomioida.


Monikin asia vaikuttaa unemme laatuun ja yksi näistä asioista on tyyny. Tämän olen todistanut myös itse. Olen nuoruudessani nukkunut milloin milläkin edullisella markettityynyllä ja pitkään ilman ongelmia. Kuitenkin noin 4 vuotta sitten aloin heräillä keskellä yötä niskan jäykkyyteen sekä huomasin aamuisin päänsärkyjen lisääntyneen. Tämä on sitä samaa aikaa, kun purentaongelmani on alkanut ja stressiä on ollut paljon. Vaikka aloin hoitamaan purentaongelmaani hieronnalla, päänsäryt ja niskan ongelmat vain palasivat takaisin. Opiskelin tällöin vielä hierojaksi ja olin onnekseni kuullut tyyynystä nimeltä Terveystyyny. Sain tyynyn käsiini eikä paluuta enää markketityynynyihin ollut. Ensimmäisiä kertoja pitkiin aikoihin sain nukuttua kunnolla enkä aamuisin heräillyt kamalaan särkyyn ja niskan jäykkyyteen. Vielä 6 vuotta myöhemmin nukun samaisella tyynyllä enkä vaihtaisi tätä mihinkään muuhun kuin uuteen samanlaiseen.


Mitä kaikkea huono tyyny voi aiheuttaa?


Huonolla tyynyllä nukkuessa pää ja kaularanka voivat olla tuntikausia huonossa asennossa. Tämä voi aiheuttaa rangan nikamien välisten nivelten välilevyongelmia ja nivelsiteiden venymistä. Myös lihasten pituus saattaa muuttua pitkään huonossa asennossa ollessa. Pistely- ja puutumisoireita saattaa myös esiintyä jos kaularangan hermojen ulostuloaukot joutuvat paineen alle ääriasennoissa. Huono tyyny ja sen aiheuttama huono asento voi myös ruokkia purentaongelmaa ja sen ylläpysymistä. Lue lisää purentaongelmista "Purentaongelman monet kasvot" ja "Tunnistatko purentaongelmasi". Huono tyyny voi myös aiheuttaa useita turhia heräilyjä ja heikentää unenlaatua, jolloin se vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme. Kyseessä ei siis vuosien saatossa ole mikään ihan pikkujuttu. Jos siis toistuvasti heräilet öisin tai aamuisin koet pääsärkyä / niskakipuja, olisi tyynyn päivittämistä hyvä harkita.   


Minkälainen tämä Terveystyyny siis on? Kotimainen Duqem-terveystyyny on anatomisesti muotoiltu tyyny, jonka eri osiot on eristetty toisistaan. Tyyny siis säilyttää muotonsa vuodesta toiseen. Mallinsa ansiosta tyyny tukee kaularankaa sekä päätä ja sopii kyljellään tai selällään nukkuvalle. Materiaalinsa ansiosta tyyny sopii allergikoille ja on konepestävä (jota monetkaan edes kalliit tyynyn eivät ole). Tyyny on säädettävissä, jolloin voit joko poistaa tai lisätä täytettä omien tarpeidesi mukaan (pakkaus sisältää lisävanua). Tyynylle on myös myönnetty 2 vuoden takuu. Jo monia vuosia olen voinut suositella kyseistä tyynyä asiakkailleni hyvin tuloksin. 


Tiesitkö, että pääset testaamaan tyynyä ilmaiseksi vastaanotolle ilman minkäänlaista ostopakkoa! Ajanvarauslinkki löytyy tekstin lopusta. 


Seuraavaksi listaan asioita, joita sinun tulisi huomioida kunnollista tyynyä hankkiessa.

1. Kunnollinen tyyny tukee päätä ja kaularankaa niin, että kaularanka on luonnollisessa asennossaan rintarangan jatkeena.

2. Kyljellään nukkujan olisi hyvä käyttää hieman paksumpaa tyynyä, jolloin kaularangan alueelle tulee enemmän tukea.

3. Selällään nukkuvan tyyny voi olla matalampi, mutta kaularangan tuki täytyy silti olla riittävä.

4. Vatsallaan nukkumista en suosittele ollenkaan.

5. Tyynyn tulisi vastata mahdollisimman hyvin nukkujan mittoja ja siksi tyynyn valinta on yksilöllinen.

6. Tyynyn materiaalin tulisi olla ei-allergisoivaa ja hengittävää.

7. Tyynyn tulisi vastata patjasi kovuutta / pehmeyttä. Mitä pehmeämpi patjasi on, sitä enemmän myös tyynysi siihen uppoutuu.


Mikäli kiinnostuit kyseisestä tyynystä, pääset testaamaan sitä ilmaiseksi vastaanotolle! Vastaanotolta ostettuna tyynyn hinta on 90,00 €.

Varaa aika ilmaiseen tyynyn kokeiluun



Henna Ikonen

Koulutettu hieroja (AT, EAT)

Personal trainer (APT)



Lähteet:

https://selkakanava.fi/hyva-tyyny-tukee-paata-ja-niskaa

https://selkakanava.fi/nain-ehkaiset-purentaongelmista-johtuvaa-niskakipua